Lapset

Lasten leirit ja workshopit

 

Nuorallatanssin tiiviskursi lapsille!

Tiukan nuoran tiiviskurssin ohjaa sirkuksen monipuolisuuteen ja tasapainolajien herkkyyteen rakastunut nuorallatanssija Sini Napari.
Hän on valmistunut koulutuskeskus Salpauksesta sirkusartistiksi keväällä 2018. Tämän jälkeen hän on esiintynyt nuorallatanssijana useissa eri produktioissa. Sinille on ehtinyt kertyä myös paljon monipuolista ohjauskokemusta eri nuorisosirkuskouluista ympäri Suomen.

Tiiviskurssien taso on kaikille avoin ja harjoitteet sovelletaan kunkin osallistujan tasoon sopiviksi. Tärkeintä kurssille osallistuessa on reipas asenne ja halu oppia uutta. Kurssin aikana harjoitellaan tiukan nuoran perusteita ja tutustutaan tasapainon saloihin myös rolabolien, tasapainopallojen  ja yksipyöräisten avulla.
Jos sinulla on nahkapohjaiset tossut, otathan ne mukaan kurssille. Myös kumipohjaiset tossut käyvät, vaikka ne eivät juurikaan liu'u vaijerilla. Tässä tapauksessa kannattaa mukaan varata myös villasukat (ei kuitenkaan niitä mummon neulomia lempisukkia) tossujen päällä käytettäviksi.

Varastotie 11, 60100 Seinäjoki

Sunnuntai 20.3.
klo 13.45-15 Lapset 6-12v

Hinnat
Lapset 30€

 

 

Kesäleirit 2022

Sirkusta, parkouria, tankotanssia
ja ilma-akrobatiaa!

ma-ti 6.-7.6.2022
Sirkusleiri 7-12v

ke-to 8.-9.6.2022
Parkourleiri 7-9v

ma-ti 13.-14.6.2022
Tankotanssileiri 7-12v

ke-to 15.-16.6.2022
Parkourleiri 10-12v

ma-ti 20.-21.6.2022
Ilma-akrobatialeiri 7-12v

2 päivän lastenleiri
kesto klo 9.00-16.00
Leiri päivään kuuluu lounas & välipala

Leiriohjelma

Päivä 1.
9-10 Lajikohtaiset tutustumisleikit ja pelit
10-11.30 lajihajoitteet 1
11.30-12 lounas
12-14 Lajiharjoitteet 2
14-14.30 välipala
14.30-15.15 leirityöpaja
15.15-16 valvottua vapaata temppuilua

Päivä 2.
9-10 Lajikohtaiset leikit ja pelit
10-11.30 lajihajoitteet 1
11.30-12 lounas
12-14 Lajiharjoitteet 2
14-14.30 välipala
14.30-15.15 leirityöpaja
15.15-16 valvottua vapaata temppuilua

Sirkus- , ilma-akrobatia- ja tankotanssisali: Varastotie 11, 60100 Seinäjoki
Parkoursali: Yrittäjäntie 8, 60100 Seinäjoki

LEIRITARJOUS
tarjous voimassa 1.4. asti
135€ / lapsi norm. 150€
260€ / 2 lasta norm. 280€

Ilmoittaudu suoraan verkkokaupan kautta.